UUTISET

21.8.2019 FI KVA Ristilän Bette tänään Reisjärvellä KARH1! Suuret kiitokset ja onnittelut omistajille!!

10.8.2019 Kausi on saatu käyntiin. Tässä aamulennolta, riitti Serillä noudettavaa...

Solano

3.8.2019 Maalahden ryhmänäyttelyssä:

Ristilän Solano KP, ROP-pentu
Nordanbergets Pablo AVO EH
Ristilän Quentino KÄY EH
Ristilän Greta JUN EH JUK2

31.7.2019 Aika menee mahdottoman nopeasti, 7 viikkoa täyttyy torstaina 1.8. ja ensimmäinen pentu lähtee maailmalle. Pentueen omilla sivuilla näillä näkymin viimeisiä kuvia, joissa koko porukka kasassa.

30.7.2019 Labbispennut kävivät eläinlääkärin tarkastuksessa. Kaikki läpäisivät tarkin ilman huomautuksia :) Uusia kuvia löytyy pentujen omalta sivulta (selaa sivua alaspäin).

Pennut viiden viikon ikäisiä. Käyty ensimmäisen kerran autoilemassa paikassa, jossa pääsee veteenkin tutustumaan. Uusia kuvia pentujen omalla sivulla.

Pennut neljän viikon kuvissa erittäin vaihtelevalla menestyksellä... Kuvia pentujen omalla sivulla. Autoiltu ja ulkoiltu on, kiinteää ruokaa syöty hyvällä ruokahalulla. Kaikki hyvin :)

30.6.2019 Pennuilla silmät auki ja ensimmäisen kerran käyty jo nuuskimassa nurmikkoa, kun kelikin oli suotuisa :) Pennut myydään ensisijaisesti noutajien rodunomaisia harrastuksia harrastaviin koteihin. Narttupentu sijoitetaan aktiiviseen kotiin lähialueelle. Muutama uusi kuva pentujen omalla sivulla.

21.6.2019 Hyvää Juhannusta kaikille <3 Tänä vuonna juhannukseemme kuuluu reilun viikon ikäiset labradoripennut, yhdistelmästä Upwards Dacapo - FI JVA Alexsinas User-Friendly. Emo ja pennut voivat hyvin. Katso lisää pentujen omalta sivulta.

26.5.2019 Näyttelytuloksia Kauhajoelta ja Haminasta:
Kauhajoki RN, tuomari Reino Korpela
Ristilän Bongo AVO ERI SA AVK1 PU2 VASERT
Ristilän Amos KÄY ERI SA KÄK2 PU3

Hamina NORD, tuomari Kjell Lindström, Ruotsi
Ristilän Gregor JUN EH JUK4

Bongo

Gregor

20.5.2019 G-pennuista ensimmäiset käväisivät viikonloppuna Seinäjoen ryhmänäyttelyssä. Pennuilla ikää hiukan reilu 9kk. Tuomari Hans Almgren, Ruotsi.
Ristilän Gilbert ERI SA JUK1 PU3 VASERT!
Ristilän Greta ERI JUK2

Gilbert "Jouko"

Greta "Siru"

20.5.2019 Näyttäisi siltä, että ruskeita labradoripentuja on tulossa kesäkuun puolivälin paikkeilla yhdistelmästä Upwards Dacapo - FI JVA Alexsinas User-Friendly. Pennut myydään harrastaviin koteihin. Mahdollisesti narttupentu sijoitetaan lähialueelle aktiiviseen kotiin.
Linkki jalostustietojärjestelmään:


Lisätietoja myöhemmin :)
Suomen Harmaahirvikoirajärjestö palkitsi vuosikokouksessa 9.3.2019 Joensuussa Ristilän kennelin kasvattajakilpailun II palkinnolla. Nöyrät kiitokset kaikille koiria kokeissa ja näyttelyissä esiin tuoneille kasvattien omistajille!

Canerva, kuva: Erja Pekkala

23.2.2019 Kauhajoki, SHHJ:n erikoisnäyttely:

Tuomari Pekka Teini

Ristilän Amos KÄY EH --> KVA!

Ristilän Canerva JUN EH JUK3


MÄYRÄKOIRIEN TULOKSIA:

5.1.2019 Kankaanpää Ristilän Fate MÄAJ1 61,00p.

29.12.2018 Närpiö Ristilän Xena MÄAJ1 79,50p.

Näyttelyssä 19.1.2019 Ilomantsi RN Ristilän Xantra AVO H, tuomari Tiina Eskelinen

24.12.2018 HYVÄÄ JOULUA! Paljon on syksyn mittaan tapahtumia ollut ja useampi kasvatti käyttövalioksi tullut. Nettisivut ovat olleet muiden kiireiden vuoksi päivittämättä, koitan saada joulun pyhinä ajan tasalle...


HIRVIKOIRIEN TULOKSIA:

Ristilän Bette
6.12. Pyhäjärvi HIRV1 92p. --> KVA!
17.11. Kalajoki HIRV1 71,50p.
10.10. Reisjärvi 94p.

Ristilän Britta
21.12.Joutsa HIRV1 73,50p. --> Ykköset kasassa!! (Näyttelytulos puuttuu)
27.11. Kangasniemi HIRV1 85,50p.
18.10. Joutsa HIRV1 85p.

Ristilän Breda
18.12.Jämsä HIRV1 85p.
8.11. Jämsä HIRV1 79,50p.

Ristilän Anika
28.12. Ruovesi HIRV1 85p. --> KVA!
1.12. Ikaalinen HIRV1 76p.
21.11. Tampere HIRV1 89p.

Ristilän Amiral
27.12. Jämijärvi HIRV1 89p.

Ristilän Amos

30.12. Kauhajoki HIRV1 88p. --> KVA! (15kk näyttelytulos puuttuu)
8.12. Kauhajoki HIRV1 89p.

Ristilän Anya
19.19. Jämijärvi HIRV1 84p. --> KVA!
7.10. Seinäjoki HIRV1 90p.
29.9. Karvia HIRV1 71p.
27.9. Jämijärvi HIRV1 82p.

Ristilän Amerigo
15.11. Hyrynsalmi HIRV1 90p. ---> KVA!
24.10. Puolanka HIRV1 72p.

Ristilän Andrina
30.9. Kihniö 75,5p.

MÄYRÄKOIRIEN TULOKSIA:

Ristilän Xena
25.11. Mustasaari MÄAJ1 82,50p. --> KVA-A!!!
23.9. Maalahti MÄAJ1 71,67p.

Ristilän Quentino
23.9. Maalahti MÄAJ1 43,83p.

20.9.2018 Jojon ja Kustin pennuista on jo yksi narttu saanut suunsa auki, ikää 4kk ja jokunen päivä päälle. Eikä ihan vahinkohaukahduskaan, reilun tunnin käskytti erinomaisella haukkutiheydellä. Toivotaan onnea matkaan...
Lisäksi:
Ristilän Amerigo haukkui 15.9. HIRV1 87p. Puolangan Vaarojen haukuissa ja oli kokeen 3/25 ja vsp
Ristilän Andrina haukkui 15.9. HIRV1 76,50p Kihniöllä

Ristilän Breda haukkui 1.9.2018 Jämsässä HIRV1 85,50p. Kyseessä oli koiran ensimmäinen koe. Paljon onnea ja kiitos aktiiviselle omistajalle!

Kausi on saatu käyntiin ensiksi kyyhkyllä...

21.7.2018 Seinäjoki RN, tuomari Juha Putkonen:
Nordanbergets Pablo JUN H
Ristilän Fate AVO ERI AVK2
Ristilän Quentino KÄY H
Ristilän Xenita KÄY ERI KÄK2

14.7.2018 Mäntsälä KR
Ristilän Annabel AVO EH, tuomari Carl-Gunnar Stafberg

19.5.2018 Maalahti RN Ristilän Xena AVO EH AVK1, tuomari Thomas Eriksson, Ruotsi
26.5.2018 Rovaniemi RN Ristilän Florinda AVO EH AVK1, tuomari Ligita Zake, Latvia
16.6.2018 Karvia Ristilän Amiral KÄY ERI, tuomari Sakari Poti
16.6.2018 Karvia Ristilän Birgit JUN EH, tuomari Sakari Poti

8.4.2018 Mäntsälä RN Ristilän Anika AVO EH AVK 2 , tuomari Kirsi Honkanen
6.5.2018 Haapavesi RN Ristilän Bette KÄY H, tuomari Hannele Jokisilta
26.5.2018 Rovaniemi RN Ristilän Florinda AVO EH AVK1, tuomari Ligita Zake

Suomen Mäyräkoiraliitto palkitsi kevätliittokokouksessa 15.4. pronssisella käyttöjalostuspalkinnolla mäykyt FI KVA-L & FI JVA Fortuna ja FI KVA-A Tähtiajuri Bedlam Kesäyön Taika. Suuret kiitokset kuuluu tietenkin Fannin ja Taikan pentujen aktiivisille omistajille, siispä KIITOS!!!

Kuvassa oleva iso pysti kuuluu FI KVA-M & FI KVA-L Ristilän Fredericalle, joka oli Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerhon vuoden 2017 luolakoira. Sarjan kolmas oli Frederican veli FI KVA-M & FI KVA-L Ristilän Franco ja MÄAJ-sarjassakin FI KVA-A Ristilän Xenita kakkonen.

Ajolinjaisia mäyräkoiria ei valitettavasti synny kevääksi. Xenita ultrattiin tyhjäksi. Uusi yritys syksyllä!

Paukku eli Ristilän Anika toisinaan haukkuu hiukan pidempiäkin rupeamia :) (naapurimaassa tämä haukku) Sitkeyttä ainakin löytyy....myös villisialle.

17.3.2018 Jämijärvi RN Ristilän Amiral KÄY ERI KÄK 2, Ristilän Adrina KÄY ERI KÄK 3, tuomari Paavo Mattila.

18.3.2018 Korpilahti RN Ristilän Amiral KÄY ERI SA KÄK2 PU2 VASERT!!! Tuomari Tapani Pukkila.

Joskin ensimmäisestä pentueesta kaksi sisarusta on kunnostautunut myös sikojen parissa. Tässä FI KVA Ristilän Amortico eli "Ruuti" aikaansaannoksensa kanssa :)

18.3.2018 Ristilän Francon sunnuntaisaaliina kolme mäyrää ja supi, joka ei ehtinyt kuvaan...

4.2.2018 Ristilän Franco ja Ristilän Frederica LUME1 --> kummatkin on nyt (vahvistusta vaille) kaksoisvalioita KVA-M & KVA-L.

3.2.2018 Parkano RN Ristilän Andrina ERI SA KÄK3, tuomari Sakari Poti. --> KVA!
3.2.2018 Miehikkälä RN Ristilän Amortico EH NUK1, tuomari Tapio Eerola

27.1.2018 Ristilän Frederica ja Ristilän Franco LUME 1!

Kuvassa Frederica

20.1.2018 Turku KV Ristilän Amiral KÄY ERI KÄK1, Ristilän Anda KÄY H, tuomari Arne Foss, Norja.
Mäykky Ristilän Xanna KÄY EH KÄK4, tuomari Francesco Cochetti, Italia.
Xanna sai laittaa KVA-A -arvon hakuun!

Kuvassa Amiral

13.1. mäykky Ristilän Quentino ajoi Maalahden kokeessa MÄAJ1 78p. Koiralla ikää 10kk, ajoi kaurista täydet 80+40min.

19.12. mäykky Ristilän Xena ajoi Maalahdella MÄAJ1 + KP 87p. Tällä hetkellä pentueen neljästä koirasta kolme ajanut kokeissa vähintään yhden MÄAJ1-tuloksen. Narttuja kaikki neljä. Hienoa!

Kuvassa Quentino

Ristilän Amiral haukkui 30.12. HIRV1 89p.

Kuvassa siskopuoli Brittan kaato, seisontahaukkuun!

Ristilän Amortico haukkui neljännen HIRV1-tuloksen Kouvolassa 29.12. pistein 88.50 eli on siis vahvistusta vaille KVA. Paljon onnea ja kiitos omistajille aktiivisuudesta!!

Ristilän Britta haukkui 20.12 HIRV1 83,50p eli 11kk ikäisten pentuearvo on nyt 2/9.
Ristilän Amiral haukkui 18.12. HIRV1 87p, haukkuaikaa suunnilleen 1000min ja koira kytkettiin klo 04....
Ristilän Andrina haukkui ISKK:n kerhonmestaruuksissa HIRV1 90p. joka riitti toiseen sijaan. Yhteensä kisassa starttasi 47 koiraa.

A-pentueesta on tällä hetkellä startannut kokeissa 7/10 koiraa, ja ykkösiä niistä 6/10.

Ristilän Anika haukkui 9.12. HIRV1 92,50p.
Ristilän Andrina haukkui Ilmajoella Hopiasarvessa HIRV1 73p.
Ristilän Amortico haukkui 1.12. Haminassa HIRV 1 88,50p. ja Kouvolassa HIRV1 86p
Ristilän Anda haukkui 26.11. Kihniöllä HIRV3 56,50p.

Ristilän Andrina haukkui neljännen HIRV1-tuloksen Kihniön Nerkoohaukuissa 19.11.2017. Pisteitä kertyi 87,50. Näyttelytulos täytyy vielä hankkia ennen kuin KVA-anomuksen saa laittaa menemään. ONNITTELUT OMISTAJILLE!

16.11.2017 Jojon ja Cassiuksen pentuearvo tällä hetkellä 4/10!

Ristilän Amerigo haukkui 16.11. Hyrynsalmella HIRV1 77,50p.
Ristilän Amortico haukkui 14.11 Kouvolassa HIRV1 85p.
Ristilän Amos haukkui 14.11. Karijoen kokeessa HIRV1 90p. ja 11.11. Kauhajoella HIRV1 90,50p.
Ristilän Andrina haukkui 1.11. Ikaalisissa HIRV1 94p. ja 8.11. HIRV1 82p.

Kaikki täysillä erillä. Hienoa!!

29.10.2017 Syksy on alkanut oikein mukavasti kaatojen ja koetulosten merkeissä. Ensimmäisenä hirvikaatotilin avasi Joskin vanhemmista pennuista Amado (kuvassa).

Xenita

Ristilän Andrina haukkui 19.10. Parkanossa HIRV1 85,5p

Ristilän Bette haukkui 24.10. Reisjärvellä HIRV1 82,5p. Bettellä kokeessa ikää 9kk ja 3 päivää.

Ristilän Amortico kävi Kouvolan ryhmänäyttelyssä 22.10. tuloksella JUN H, tuomari Pirjo Aaltonen.

Mäykky Ristilän Xenita ajoi 28.10. Ahlaisissa MÄAJ1 tuloksen pisteillä 92,50 + KP, ollen kokeen paras koira. Koe oli koiran kolmas koe ja kolmas ykkönen eli KVA-A -anomuksen saa laittaa vetämään!

Onnittelut kaikille!

17.9.2017 Ristilän Xanna "Alma" ajoi itselleen kolmannen ykkösen puolitoistavuotispäivänsä kunniaksi Porin MÄAJ-kokeesta. Tuomisina MÄAJ1 + KP, pisteitä huimat 89p. ja sillä sijoitus kovatasoisessa kokeessa 2/7. Almalla on nyt KVA-A ajotuokset kasassa, mutta "15kk-näyttelytulos" täytyy vielä käydä hakemassa ennen valionarvohakemuksen lähettämistä. Onnittelut ja kiitokset aktiiviselle omistajalle!
Sisko Ristilän Xenita ajoi eilen Kankaanpään MÄAJ-kokeessa toisen ykkösensä, MÄAJ1 65p. Koko yön kestänyt kaatosade, joka jatkui myös kokeen ajan, hankaloitti hommaa, mutta pääasia että ajoa kuultiin!

Kuvassa Alma.



Ristilän Franco kävi öiseen aikaan jäljittämässä haavakkoketun. Matkaa tuli yli kilometri ja louhikosta löytyi hengissä klo 2.40. Aksu hoiti homman :)

14.9.2017 Ristilän Xena "Selma" jäljesti itselleen VAHI1-tuloksen Maalahdessa, mahtavaa!!

11.9.2017 Yksi on joukosta poissa.... Meidän vanhin mäykky Fortuna eli Fanni nukkui äkillisesti pois myöhään maanantai-iltana. Suru on suunnaton.

9.9.2017 Porvoo KR, mäykky Ristilän Fresita NUO H, tuomari Karin Bergbom.

6.9.2017 Seri 8kk pääsee aina silloin tällöin pientä iltapuhdetta harrastamaan. Sorsiakin on noudettu ikään nähden melko monta maalta ja vedestä.

Ristilän Amiral (Kuva: Jorma Hekkanen)

19.8.2017 Ruovesi RN Ristilän Amiral JUN ERI JUK1 SA PU2 VASERT. Tuomari Tapani Pukkila. Onnittelut omistajalle!

16.8.2017 Kyyhkyllä aloitettiin jo... Kuvassa aloituksen 10.8 saalista, ei ihan viime vuosien malliin lentänyt, vesisade varmaan osasyynä. Nuori labbis Seri 8kk nouti näistä 12 ja sai hyviä kokemuksia taippareita silmällä pitäen... Muut kokeneempien labbisten noutamia.
Hirvikoirien ja mäykkyjen irtilaskupäivää odotellaan kuumeisesti...

Ristilän Xena "Selma"

7.8.2017 Kuluneena viikonloppuna jämti Ristilän Annabel kävi Valkeakosken KR-näyttelyssä tuloksella JUN ERI JUK 1 SA PN 4. Tuomari Andrzej Szutkiewicz, Puola.
Kokkolan ryhmänäyttelyssä mäykyt Ristilän Franco KÄY EH KÄK 3, Ristilän Xena JUN H, Ristilän Frederica KÄY EH KÄK 4, Ristilän Xenita KÄY ERI KÄK2 SA PN3. Tuomari Tapani Pukkila.

16.6.201 Kesäkuussa ehtinyt tulla muutama näyttelytulos: Kauhajoki RN 4.6. jämti Ristilän Amos JUN EH JUK2, tuomari Reino Korpela. Suomussalmi 10.6. jämti Ristilän Amerigo ERI JUK3, tuomari Katja Partanen. Pöytyä RN 10.6. mäykyt Ristilän Franco KÄY EH KÄK3, Ristilän Frederica KÄY EH KÄK 4, tuomari Kristin Kerem.

Ikaalisten LUT-kokeessa 27.5. Ristilän Francolle A46 eli uusi käyttövalio, kolmella kokeella! Ylituomari Tanja Rinnetmäki. Onnittelut!!

6.5.2017 Puolanka RN jämti Ristilän Amerigo JUN ERI SA JUK2,tuomari Harto Stockmari. Mäykky Ristilän Florinda AVO EH AVK?, tuomari Zidy Munsterhielm-Ehnberg. 7.5. Raahe RN mäykky Ristilän Florinda AVO EH AVK2, tuomari Perttu Ståhlberg.

3.5.2017 Ristilän Fredericasta KVA-L täysillä pisteillä ja Ristilän Francolle toinen LUTB. Osallistuivat Ikaaalisissa LUT-kokeeseen, ylituomarina Jouko Pakkala.

Frederica A50: Tyhjän luolan tarkastus: "täydellinen, äänetön", koearvostelu: "Koira nopeasti luolaan ja hiekalle. Kaivautuu nopeasti läpi ja yhteys kettuun. Luukkujen avauduttua kettu siirtyy vasempaan päätepesään, koira seuraa tiiviisti. Kettu iski voimakkaasti, koira kestä ketun iskut hyvin, ei anna tuumaakaan periksi vaan lisää painostusta. Koe keskeytetään ketun säästämiseksi".
Koe alkoi 23.00 ja päättyi 23.02

Franco B43: Tyhjän luolan tarkastus: "nopea täydellinen tarkastus, intoääntelyä", koearvostelu: "Koira hyvin luolaan. Yhteys kettuun pian. Hyvä ilmoitushaukku. Luukkujen avauduttua kettu vetäytyy vasempaan päätepesän. Koira seuraa hyvin, aloittaa painostuksen alkuun tunnustellen, lisää painostusta niin että saa ketun iskemään. Koira kestää hyvin ketun iskut. Koe keskeytetään koiran osoitettua taipumuksensa riittävän selvästi.
Koe alkoi 21.39 ja päättyi 21.46.

1.5.2017 Sastamala RN. Mäyräkoirat Ristilän Franco KÄY EH, Ristilän Xanna JUN H, Ristilän Xenita JUN ERI JUK1, Ristilän Frederica KÄY ERI KÄK3. Tuomari Esko Nummijärvi. Jämtit Ristilän Anda JUN EH JUK2, Onnivaaran Tatja AVO ERI SA AVK1 PN3. Tuomari Sakari Poti.

2.4.2017 Ristilän Frederica ja Franco kävivät LUT-kokeessa Parkanossa 1.4. hyvillä tuloksilla. Ylituomari Sami Mäkelä.

Frederica B43 : "Koira reippaasti putkeen ja ilmoitushaukku luukulle. Luukkujen avauduttua riista vasempaan peräpesään, josta heti tulee koiraa vastaan melkein pesään asti. Koira kesti hyvin riistan iskut niistä perääntymättä, joten katson parhaaksi keskeyttää kokeen"
Koe alkoi 10.47 ja päättyi 10.49.

Franco B42: "Koira putkeen ja ilmoitushaukku luukulle. Luukkujen avauduttua riista vasempaan kulmapesään, jonne koira reippaasti seuraa. Koira paranti työskentelytahtiaan kokeen loppua kohden riistan iskuista huolimatta siinä määrin, että katson parhaaksi keskeyttää kokeen ennen täyttä aikaa".
Koe alkoi 11.18 ja päättyi 11.29. Franco eli Aksu suoritti myös luonnonluolantarkastuksen hyväksytysti.

Kumpaakin on käytetty myös käytännön luolametsästyksessä, kuvassa Franco muutaman viikon takaisen mäyrän kanssa.


24.3.2017 Kyllä nyt on Paukku eli Ristilän Anika päässyt todenteolla sikojen makuun :D Eilen yksi, tänään pari lisää! Hyviin töihin, vapaasta hausta. Ikää 9kk (Jalakavan Jojo - Karhunkaatajan Cassius).

Ristilän Frederica käväisi LUT-kokeessa Parkanossa 4.2 tuloksella LUT B43, piste väheni tyhjän luolan tarkastuksessa intoilemisesta. Suoritti myös luonnonluolan tarkastuksen hyväksytysti. Itse kokeessa meni minuutti... Ressu täytti joulukuussa 15kk joten tämä oli ensimmäinen mahdollinen LUT-koe, ei ole tarvinnut liiemmin treenailla...
Tyhjän luolan tarkastus: "Nopea, täydellinen, pientä intoääntä"
Koearvostelu: "Koira hyvin luolaan, yhteys kettuun heti, luukkujen avauduttua kettu vetäytyy vasempaan kulmapesään, koira seuraa hyvin, aloittaa heti tiiviin työskentelyn lähituntumasta, ketun iskuista välittämättä lisää painostusta sen verran että koe keskeytetään. "
Koe alkoi 12.36 ja päättyi 12.37.
Yt Jouko Pakkala

23.4.2016 Taikalle myönnettiin Suomen Mäyräkoiraliiton kevätliittokokouksessa Lappeenrannassa Tähtiajurin -arvonimi. Taika on siis ajanut MÄAJ1-tuloksensa kolmella eri ajoeläimellä: jäniksellä, ketulla ja kauriilla, lisäksi yksi tulos ollut lumikelillä. Kelpo saavutus koiralta, joka täyttää vasta 2 vuotta kesäkuussa... (pakko mainita, että kokeissa ajanut myös peuraa mutta ei auta jos se ajo tapahtuu naapurisaaressa tai muutoin kuulumattomissa...tai auta se hirven ajokaan ykköstuloksiin, kun ei hirvi ole sallittu ajoeläin mäyräkoirien ajokokeissa...)

7.3.2015 Suomen Harmaahirvikoirajärjestön vuosikokouksessa Varkaudessa palkittiin kaksoisvalionartut tai oikeammin niiden omistajat, Jalakavan Jojon tuliaisina sieltä mm. nämä

13.11.2014 Ristilän Kennelin kotisivut avattu...vielä sivut keskeneräiset, mutta päivitetään ja täydennetään pikkuhiljaa...

Jalakavan Jojo ja vajaan viiden tunnin työskentelyyn kaadettu sonni syksyltä 2014